Anni ja Tommi | hääkuvaus Janakkala – Hausjärvi – Maisala

Anni ja Tommi | hääkuvaus Janakkala - Hausjärvi - Maisala

Tapasin Annin ja Tommin ensimmäisen kerran syksyisenä iltana kahvikupposen ääressä yli vuosi sitten. Katsellessani tämän korviaan myöten rakastuneen parin silmien loistetta heidän kertoessaan tarinaa ensitapaamisestaan, Tommin kertomusta romanttisesta kosinnasta, niin en voinut kuin itsekin ihastua tähän upeaan pariin. Jo tuossa ensimmäisessä tapaamisessa innolla mietin tulevia häätapahtumia ja totisesti, meillä olikin  todella hauskaa etsiessä kuvauspaikkoja ja miettiessä…

Valokuvauskävely – Photowalking Tampere satoa 9.8.2012

Valokuvauskävely - Photowalking Tampere 2012-08-09 © Niko Paulanne - nikopaulanne.fi

Tällä kertaa näytän muutaman otoksen hetken editointia odotelleelta elokuun valokuvauskävelyltä, joka käveltiin Tampereen keskustassa tapahtumien yön aikaan. Oli kiva vain istuskella ja kuvailla mitä ympärillä tapahtui, koska joka puolella oli pieniä juttuja menossa. Tammelan torilla oli paikallisia kuuluisuuksiakin…

Valokuvaajan Movember

Photographer's Movember © Niko Paulanne – nikopaulanne.fi

Joskus tulee vastaan sellainen juttu, joka laittaa miettimään. Viime vuonna minut laittoi erityisesti miettimään Movember. Tavoitteena on kasvattamalla viikset muistuttaa ja herätellä keskustelua miesten terveydestä. Tänä vuonna päätin itsekin osallistua Movemberiin. Kaikkien Movember Syöpäsäätiön Eturauhassyöpärahastolle tehtyjen lahjoitusten, joko oman Niko Paulanne – Movember -sivun kautta tehtyjen tai suoraan pankkisiirrolla tehtyjen lahjoittajien kesken, arvon yhden Yhdessä Rakkaudella -kuvauksen. Siis lahjoita,…

Valokuvauskävely – Photowalking Tampere satoa 11.7.2012

Valokuvauskävely - Photowalking Tampere 2012-07-11 © Niko Paulanne - nikopaulanne.fi

Muutaman valokuvauskävelyn valokuvat ovatkin jo hetken odotelleet, mutta nyt on tarkoitukseni editoida valokuvauskävelyiden valokuvat blogiin. Ensimmäisenä on vuorossa heinäkuun valokuvauskävely, joka käveltiin Messukylässä. Valokuvauskävely – Photowalking Tampere 2012-07-11 © Niko Paulanne – nikopaulanne.fi  

Natalie ja Turo kurkistuskuva – Vaihmalan Hovi – Lempäälä

Natalie ja Turo kurkistuskuva

Syyspäivä parhaimmillaan – hiukan vettä sateli aamupäivällä, pilvipoutaa iltapäivällä, kirkas kaunis ilta  ja päivän kruununa upeat häät Natalien ja Turon kanssa Lempäälän Vaihmalan Hovissa! Oikein, oikein paljon onnea Natalie ja Turo! 🙂 t. Hääkuvaajanne Niko Häiden järjestelyissä mukana: Hääpaikka – Vaihmalan Hovi Catering ja hääkakku – Vaihmalan Hovi Hääkimpun floristi –Kukkaikkuna Hääpaikan floristi – Vaihmalan Hovi Bändit –…